Ennen kuin hankitte Labradorin

Voit olla kiinnostunut Labradorin hankinnasta monista eri syistä. Riippumatta siitä oletko hankkimassa Labradoria lemmikiksi, metsästyskoiraksi, tottelevaisuuskilpailuihin, terapiakoiraksi tai näyttelykoiraksi päätöksesi omistaa Labradori merkitsee vakavaa ja pitkäaikaista sitoutumista. Vastuun ottaminen toisesta, elävästä olennosta vaatii aikaa ja vaivaa. Labradorilla on monia hyviä ominaisuuksia, joiden johdosta siitä on tullut yksi maailman suosituimmista koiraroduista. Labradoreista tulee, joko loistavia perhekoiria, tai työstänsä innostuneita työkoiria. Labradorit ovat sopeutumiskykyisiä, miellyttämisenhaluisia perheenjäseniä, kilttejä, rohkeita ja luotettavia koiria. On syytä harkita vakavasti ennen, kuin päätätte sitoutua hankkimaan Labradorin osaksi perhettänne.

Alla muutamia mietittäviä asioita sekä hyviä, että huonoja puolia mitä teidän tulisi harkita ennen ihanan pennun tuomista kotiinne:

1. AIKA. Labradorit ovat erittäin sosiaalisia koiria ja ne eivät ole onnellisia ollessaan pitkiä aikoja yksin tai kopissa pihan perällä, ilman jatkuvaa kontaktia ihmisiin. Labradorit ovat myös erittäin energisiä koiria ja ne vaativat paljon liikuntaa ja leikkiä. Ne rakastavat vapaana juoksemista, noutamista, uimista ja ihan pelkästään kävelylenkkejä puistossa. Varmistukaa siitä, että teillä on aikaa ja energiaa huolehtia Labradorinne välttämättömästä ja riittävästä liikunnasta ja toiminnan tarpeesta. Lisäksi Labradori vaatii koulutusta, kouluttamaton Labradori on hyvin vaikea koira hallita. Hyvä uutinen on, että Labradori on älykäs ja helposti koulutettava koira, mutta kouluttaminen vaatii aikaa, taitoa ja sitoutumista. Labradori on hyvin älykäs koira. Aika usein kokematon omistaja suhtautuu pennun kouluttamiseen välinpitämättömästi ja jättää pennun kouluttamisen väliin. Lopputuloksena on erittäin älykäs, 30-45 kg painava, voimakas, energinen, hallitsematon koira, joka on tottunut saamaan oman tahtonsa läpi. On erittäin suositeltavaa ja miltei välttämätöntä osallistua koiran koulutukseen koirakoulussa tai muualla, vähintään Labradorin kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana. Kaikista rodunomaisista koulutuksista, kuten nouto- tai jälkiharjoituksista on myös apua yhteistyön parantamisessa ja Labradorin kehityksessä yhteiskuntakelpoiseksi koiraksi ja perheenjäseneksi.

2. KARVA. Vaikka Labradori on lyhytkarvainen rotu, niin siitä lähtee kuitenkin paljon karvaa, joka tarttuu ja leviää kaikkialle. Leikkaamattoman nartun karva vaihtuu kaksi kertaa vuodessa, jolloin pohjavilla irtoaa miltei kokonaan ja voimakkaasti. Pientä karvanlähtöä koirasta esiintyy jatkuvasti. Jos inhoatte koiran karvaa tai olette allergisia koiran karvoille, Labradori ei ole oikea koirarotu teille. Hyvä uutinen on, että karva vaatii erittäin vähän hoitamista. Labradori pitää pestä aika-ajoin ja harjata silloin tällöin, etenkin karvanlähdön aikaan. Kynnet leikataan säännöllisesti. Korvat tarkastetaan usein ja pidetään puhtaina ja terveinä. Lisäksi Labradori ruokitaan korkeatasoisella, tasapainoisella kuivamuonalla, eikä sitä saa päästää lihomaan.

3. KÄRSIVÄLLISYYS. Etenkin pentuaikana Labradorin omistaminen vaatii paljon kärsivällisyyttä. Pentu pureskelee kaiken mihin se pääsee käsiksi (kaukosäätimet, kännykät, kengät, vaatteet, huonekalut). Lisäksi se riehuu ja aiheuttaa sisällä sekasotkua sekä kaivelee kuoppia puutarhassa ja repii puita ja muuta kasvillisuutta juurinen maasta. Yleensä kestää kaksi – kolme vuotta ennen, kuin Labradori aikuistuu ja alkaa käyttäytyä rauhallisesti. Labradori voi käyttäytyä 30 kg pennun tavoin vielä kolmen tai neljän vuoden iässä. Hyvä uutinen on, että Labradori on harvoin agressiivinen ja hyökkäävä ihmisiä tai muita koiria kohtaan ja niillä on pääsääntöisesti kiltti luonne. Kuitenkin, kuten ihmisillä, Labradorien luonteissa on eroja. Labradori voi olla hiljainen, rauhallinen ja rento koira tai energinen, voimakkaasti tempoileva ja haukkuva koira. On erittäin tärkeää kuunnella kasvattajan ohjeita ja ymmärtää millaista lemmikkiä olette hankkimassa.

Labradorista saa loistavan perheenjäsenen tai työkoiran. Ne ovat mukautuvia ja innokkaita miellyttämään, rohkeita ja luotettavia koiria, mutta vaativat ensin määrätietoista kouluttamista ja sitoutumista sen kasvattamiseen hyvin käyttäytyväksi perheenjäseneksi.

Tässä muutamia kysymyksiä mitä teidän on ensin hyvä harkita:

1. Onko elämässänne aikaa ja tilaa koiralle?

2. Ovatko kaikki perheenjäsenenne samaa mieltä pennun hankinnasta?

3. Onko teillä joku huolehtimassa pennusta päivällä, kun se pitää ruokkia ja vielä ulos?

4. Onko teillä tiedossa mitään elämänmuutoksia mitkä voisivat estää pennun hankinnan?

5. Oletteko valmiita huolehtimaan koiranne riittävästä liikunnasta ja toiminnan tarpeesta?

6. Onko teillä riittävästi tilaa koiralle ja sen liikuttamiselle?

7. Onko teillä aikaa ja halua kouluttaa pentua tai nuorta koiraa?

8. Oletteko varautuneet omaisuudellenne aiheutuvaan tuhoon pennun tullessa taloon?

9. Onko teillä varaan lääkärimaksuihin, ruokintakuluihin ja muhin koiran omistamiseen liittyviin maksuihin?

10. Kuka pentuni kouluttaa? Jos ette ole kouluttaneet koiraa aiemmin voi olla hyvä idea hankkia “ammattilainen” avuksi koiran koulutuksessa, jotta koirasta saadaan yhteiskuntakelpoinen ja helppo perheenjäsen, jonka kanssa on mukava asua.

11. Älä koskaan osta Labradoria hetken mielijohteesta. Harkitse tarkkaan oletko valmis sitoutumaan Labradorin omistamiseen ja onko Labradorilla sijaa perheessänne. Tämä päätös vaikuttaa perheeseenne useiden vuosien ajan ja päätöksenne tulisi olla vakavan harkinnan tulosta. Kun tulet katsomaan ihania, pieniä pentuja ajattele pentu isona Labradorina, joka tulee olemaan perheenjäsenenne seuraavan viidentoista vuoden ajan.

Joten, jos olet kaikesta huolimatta päättänyt, että Labradori on oikea koira teille, niin sitten teidän on aika tehdä kotiläksyt. Tutustukaa huolella rotuun ja sen käyttötarkoitukseen. Perehtykää etenkin rodussa ilmeneviin perinnöllisiin sairauksiin. Laskekaa kulut mitä koiran omistaminen aiheuttaa. Menkää Labradorikerhon järjestämään näyttelyyn tai koulutukseen tutustumaan koiriin ja samalla voitte tutustua myös rodun kasvattajiin. Labradorinnoutajakerho ry:n nettisivuilta löytyy hyödyllistä tietoa rodusta.

Heathway kennelin tiedot tietokannassa

Labradorinnoutajakerho